Ladataan…

Yritysten näkemyksiä nuorten työllistämisestä ja alueen kehittämisestä

Nuoret pohjoissavolaiset tulevaisuudentekijät -hankkeessa tuotetaan kokonaiskuva Pohjois-Savon tilanteesta ja kehittämistarpeista nuorten näkökannalta. Hankkeen tavoitteena on edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kehittää aluetta siten, että se vastaisi jatkossa entistä paremmin nuorten odotuksia ja tarpeita. Hankkeessa selvitetään nuorten (15 < 29 v.), nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten sekä yritysten edustajien käsityksiä. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR) sekä Pohjois-Savon kehittämisrahasto.

Tämän selvityksen tarkoituksena oli kartoittaa pohjoissavolaisten yritysten käsityksiä nuorten työllistämisestä sekä alueen kehittämisestä. Aineisto kerättiin 21 yrityksestä haastatteluilla syksyllä 2020. Tavoitellusta 37 yrityksestä 43% (n=16) ei halunnut osallistua haastatteluihin.

Osallistuneet yritykset olivat teollisuuden, sosiaali- ja terveys, informaatio- ja viestintä, majoitus- ja ravitsemustoiminta, rakentaminen, hallinto- ja palvelutoiminta, maatalous sekä sähkö-, kaasu, lämpö- ja jäähdytys -toimialoilta. Yrityksistä kuusi toimi vähintään kahden Pohjois-Savon seutukunnan alueella ja neljä Kuopion, kolme Koillis-Savon, kolme Sisä-Savon, kolme Varkauden ja kaksi Ylä-Savon -seutukunnissa.

Tulosten mukaan yritykset arvostavat rekrytoinnissa alan koulutusta, kokemusta, halua oppia, hakijan tuntemista sekä työyhteisöön sopimista. Rekrytointia voidaan tukea parantamalla yritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, kehittämällä alan ja yrityksen houkuttelevuutta, lisäämällä näkyvyyttä ja viestintää nuorten tavoittamisessa. Myös asuminen ja liikenneyhteyksien parantaminen voisi helpottaa nuorten rekrytointia. Yritysten kokemusten mukaan nuoret ovat kahtiajakautunut ryhmä työelämässä. Osa nuorista on innokkaita ja halukkaita oppimaan, kun taas osalle nuorista työ näyttäytyy välttämättömyytenä, johon ei juuri haluta panostaa. Nuoret arvostavat yritysten mukaan kehittymismahdollisuuksia, ikäjohtamista, työhyvinvointia, vuorovaikutusta ja joustavuutta omannäköisen elämän toteuttamiseen. Pohjois-Savon kehittämisessä tulisi yritysten mukaan keskittyä hyvän elämän edellytysten varmistamiseen, kuten palveluiden saatavuuteen ja tarjontaan, koulutus- vapaa-ajanvietto mahdollisuuksiin sekä ympäristön viihtyisyyteen. Lisäksi houkuttelevuuden kehittämisessä keskeiseksi tunnistettiin nuorten huomioiminen kaikissa kehittämistoiminnoissa, yrittäjyyden ja nuorten työllistämisen tukeminen, yhteistyön parantaminen sekä tiedottamisen ja viestinnän vahvistaminen.

Pohjoissavolaisissa yrityksissä on tunnistettu huoli siitä, että nuoret eivät jää tai hakeudu alueelle töihin. Nuorten rekrytointia ja työllistämistä Pohjois-Savossa voidaan tukea lisäämällä yhteistyötä huomioimalla nuorten näkökulman, sekä alueen, että yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi tulisi vahvistaa ja luoda uusia keinoja siihen että, yritykset tavoittaisivat entistä paremmin nuoret rekrytoinneissa, yrityksen toiminnan esittelyssä ja alan houkuttelevuuden vahvistamisessa.

Seuraavaksi kartoitetaan nuorten näkökulmia alueen vetovoimasta, asumisesta, liikkumisesta, palveluista, ympäristöstä jne.

Haastattelujen yhteenveto kokonaisuudessaan tästä.

Hankeinfo tästä

Lisätietoa: Tanja Moilanen, tanja.moilanen@pohjois-savo.fi, puh. 044 714 1611

 

 

Takaisin edelliselle sivulle