Ladataan…

Kunnan osarahoittama työmarkkinatuki vuonna 2022

Pohjois-Savon kuntien osuus kuntien osarahoittamasta työmarkkinatuesta oli noin 20 miljoonaa euroa vuonna 2022. Kuntien osuus työmarkkinatuesta laski reilulla kahdella miljoonalla eurolla (-9,6 %) vuodesta 2021. Kuntien osarahoittaman työmarkkinatuen määrä kasvoi vain kahdessa pohjoissavolaisessa kunnassa ja laski 17 kunnassa.

Kuntien maksuosuudet lähtivät voimakkaaseen nousuun koko maassa vuonna 2020. Maksuosuuksien kasvu jatkui vuonna 2021, joskin kasvuvauhti jäi jo vuotta 2020 maltillisemmaksi. Vuonna 2022 maksuosuudet kääntyivät laskuun kaikissa maakunnissa. Koko maassa kunnille kertyi maksettavaa yhteensä 461 miljoonaa euroa vuonna 2022. Vuoteen 2021 verrattuna maksuosuudet laskivat koko maan tasolla 10,3 %.

Kunnat rahoittavat osan työttömyysajalta maksetusta työmarkkinatuesta, jos työtön on saanut työmarkkinatukea työttömyysajalta vähintään 300 päivältä.

Tutustu tilastoon tarkemmin täällä.

Takaisin edelliselle sivulle