Ladataan…

Vuoden 2020 muuttoliiketilastot on päivitetty

Pohjois-Savon muuttotase koheni viime vuosista, mutta muuttoliikkeen suunta ei kääntynyt

Pohjois-Savo sai muuttovoittoa 386 henkeä vuonna 2020. Maan sisäinen muuttoliike jäi tappiolle 129 henkeä, mutta muuttoliikkeen käänsi plussalle ulkomailta saatu 515 hengen muuttovoitto.

Maan sisäinen muuttotappio (129 henkeä) kutistui Pohjois-Savossa vuonna 2020 merkittävästi verrattuna kolmeen edelliseen vuoteen, jolloin maakuntien välinen nettomuutto oli Pohjois-Savossa jopa 520–680 henkeä tappiolla. Muuttoliikkeen kohenemista selitti eniten Uudellemaalle kärsittyjen muuttotappioiden pieneneminen. Muuttoliikkeen suunta ei kuitenkaan kääntynyt, vaan Pohjois-Savo menetti edelleen väestöään eniten Etelä-Suomen suuriin maakuntiin sekä Keski-Suomeen. Muuttovoittoa kertyi Pohjois-Savoon eniten Itä-Suomen maakunnista kuten edellisinäkin vuosina.

Myöskään ikäluokittain tarkasteltuna vuonna 2020 ei ollut havaittavissa suoranaista muuttoliikkeen suunnan kääntymistä. Pohjois-Savo kärsi edelleen suurimmat muuttotappiot opiskeluikäisten nuorten ikäluokissa (15–29-vuotiaat), mikä käänsi maakunnan muuttoliikkeen miinusmerkkiseksi. Etenkin 15–19- ja 20–24-vuotiaiden ikäluokissa tappiot jäivät kuitenkin viime vuosia pienemmiksi, mikä kohensi muuttotasetta ja pienensi muuttotappiota viime vuosiin verrattuna. Lisäksi suurimmassa osassa vanhemmista ikäluokista sekä lasten ikäluokista muuttovoitot kasvoivat, mikä myös osaltaan korjasi muuttotasetta.

Kuntien muuttotappiot pienenivät

Kuntien välisissä muutoissa muuttotappio pieneni vuoteen 2019 verrattuna suurimmassa osassa Pohjois-Savon kuntia, joskin vain kolmessa kunnassa muuttoliike jäi plussalle tai tasapainotilaan. Suhteellisesti eniten muuttoliike koheni Leppävirralla, joka onnistui kääntämään edellisenä vuonna lähes 150 henkeä tappiolla olleen muuttoliikkeen kahdeksan hengen verran plussalle vuonna 2020. Kuopion muuttovoitto, 678 henkeä, oli viime vuonna kolmanneksi suurin koko maassa. Vesannolla muuttoliike jäi puolestaan tasapainoon.

Pohjois-Savo sai vuonna 2020 muuttovoittoa ulkomailta 515 henkeä, kun vuosina 2017–2019 muuttovoitto oli selvästi pienempi, 280–380 henkeä vuodessa. Muuttovoittoa kasvatti maastamuuttojen lasku, ja maastamuuttojen määrä romahtikin yli puolella vuoteen 2019 verrattuna. Vuonna 2019 maastamuuttoja kertyi 500 kappaletta, mutta vuonna 2020 vain 230. Maahanmuuttojen määrä ei lisääntynyt vaan jäi noin 40 kappaletta alhaisemmaksi kuin vuonna 2019.

Kansainvälisessä muuttoliikkeessä voittoa saivat Pohjois-Savossa kaikki kunnat paitsi Tuusniemi ja Vesanto. Tuusniemellä ja Vesannolla kansainvälinen muuttoliike jäi kuitenkin vain yhden hengen verran miinukselle. Kansainvälinen muuttoliike ei silti suurimmassa osassa kunnista riittänyt kääntämään muuttoliikettä kokonaisuudessaan plussan puolelle. Ainoastaan Varkaudessa kansainvälisessä muuttoliikkeessä saatu muuttovoitto kompensoi maan sisäisen muuttotappion, ja kokonaisnettomuutto jäi kaksi henkeä voitolle. Kuopiossa ja Leppävirralla kokonaisnettomuutto jäi plussalle sekä maan sisäisen että kansainvälisen muuttovoiton ansiosta.

Maan sisäinen muuttoliike koheni suuressa osassa maata, kansainvälisessä muuttoliikkeessä voittoa kaikille maakunnille

Vuoteen 2019 verrattuna maan sisäinen muuttoliike koheni kaikissa muissa maakunnissa paitsi Uudellamaalla, jossa muista maakunnista saatu muuttovoitto pieneni. Muissa maakunnissa puolestaan muuttotappiot pienenivät tai muuttovoitto kasvoi vuoteen 2019 verrattuna. Kaikki maakunnat saivat muuttovoittoa kansainvälisessä muuttoliikkeessä vuonna 2020.

Tarkemmat tiedot Pohjois-Savon muuttoliikkeestä löytyvät täältä.

Takaisin edelliselle sivulle