Ladataan…

Pohjois-Savon väestönmuutosten ennakkotiedot tammi-elokuu 2021

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Pohjois-Savon väkiluku kasvoi 189 asukkaan verran tammi-elokuussa 2021. Edellisen kerran maakunnan väkiluku kasvoi tammi-elokuun jaksolla vuonna 2011, jolloin kasvua oli vajaat 200 henkeä. Vuonna 2020 väkiluku laski tammi-elokuussa noin 650 henkeä ja vuosina 2017–2019 jopa 860–1 040 henkeä.

Väestönkehityksen on kuluvana vuonna kääntänyt positiiviseksi muuttoliikkeen piristyminen. Pohjois-Savo sai tammi-elokuussa kuntien välisessä muuttoliikkeessä voittoa muualta Suomesta 539 henkeä. Muuttovoitto on tammi-elokuun jakson korkein vuoteen 1990 ulottuvalla seurantakaudella. Erityisesti muuttovoittoa on kerännyt Kuopio, joka on tammi-elokuun jaksolla kohonnut Suomen toiseksi muuttovetovoimaisimmaksi kunnaksi Tampereen jälkeen.

Elokuun tilastojen perusteella ei kuitenkaan kannata tehdä johtopäätöksiä loppuvuoden kehityksestä. Elokuun väestötilastoissa näkyy opiskelijoiden muutto takaisin opiskelupaikkakunnille, mikä tasaa muuttovirtoja, mutta opiskelijoiden muutto jatkuu vielä syyskuussa. Tarkempaan väestöanalyysiin palataan jälleen lokakuussa, jolloin käytössä ovat syyskuuta koskevat väestönmuutostilastot. 

Tutustu väestönmuutostilastoihin tarkemmin täällä.

Huom! Tilastossa kokonaismuutos koostuu luonnollisesta väestönlisäyksestä, kokonaisnettomuutosta ja mahdollisesta korjaustermistä. Korjaukset ovat enimmäkseen muuttoilmoitusten käsittelyssä tapahtuneiden virheiden jälkikäteen tehtyjä oikaisuja.

Tarvittaessa lisätietoja antaa tietopalveluasiantuntija Maarit Intke, maarit.intke (at) pohjois-savo.fi, puh. +358 44 714 2617.

Takaisin edelliselle sivulle