Ladataan…

Pohjois-Savon väestönmuutosten ennakkotiedot tammi-maaliskuu 2021

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Pohjois-Savon väkiluku laski 125 asukkaalla tammi-maaliskuussa 2021. Väkiluvun laskun hidastuminen jatkuu yhä. Vuonna 2020 maakunnan väkiluku laski tammi-maaliskuun seurantajaksolla noin 320 asukkaan verran, ja vuosina 2015–2019 väestötappio on vaihdellut 230–490 asukkaan välillä. 

Pohjois-Savon väkiluvun laskun hidastuminen edellisvuodesta selittyy edelleen maakuntien välisen nettomuuton piristymisellä. Pohjois-Savo sai tammi-maaliskuussa muuttovoittoa muista maakunnista 61 asukkaan verran, kun vuotta aiemmin muuttoliike oli tappiolla lähes 120 henkeä. Muuttoliikkeen käänsi positiiviseksi lähtömuuttojen määrän väheneminen. Tulomuuttojen määrä pysyi vuoden takaisissa lukemissa, mutta lähtömuuttojen määrä väheni lähes 180:lla vuoteen 2020 verrattuna. Lisäksi Pohjois-Savo sai muuttovoittoa ulkomailta 139 henkeä (vuosi sitten 125).  

Kokonaisnettomuutto jäi tammi-maaliskuun seurantajaksolla plussalle Kuopion, Sisä-Savon, Koillis-Savon ja Varkauden seutukunnissa. Myös Ylä-Savossa muuttoliike jäi lähes tasapainoon, ja miinusta kertyi vain 2 hengen verran. Muuttovoitosta huolimatta Pohjois-Savon väkilukua laski kuolleiden enemmyys. Kuolleita oli tammi-maaliskuussa 299 henkeä syntyneitä enemmän, kun vuotta aiemmin määrä oli 289. Vuoteen 2020 verrattuna syntyneiden määrä kasvoi 3 hengellä ja kuolleiden määrä lisääntyi 13 hengellä. 

Alkuvuoden väestönmuutostietojen pohjalta ei voi vielä tehdä päätelmiä kuluvan vuoden tulevasta väestönkehityksestä.

Tutustu kunta- ja maakuntakohtaisiin väestönmuutostilastoihin täällä.

Huom! Tilastossa kokonaismuutos koostuu luonnollisesta väestönlisäyksestä, kokonaisnettomuutosta ja mahdollisesta korjaustermistä. Korjaukset ovat enimmäkseen muuttoilmoitusten käsittelyssä tapahtuneiden virheiden jälkikäteen tehtyjä oikaisuja. 

Tarvittaessa lisätietoja antaa tietopalveluasiantuntija Maarit Intke, maarit.intke(at)pohjois-savo.fi, puh. +358 44 714 2617.

Takaisin edelliselle sivulle