Uudet laskennat Pohjois-Savon kasvihuonepäästöistä ja hiilinieluista ovat valmistuneet
Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöt, hiilinielut ja puuston hiilivarastot on laskettu kuntatasolla. Laskenta tehtiin vuodelle 2018, mikä on tuorein vuosi, minkä pohjalta laskentoja voidaan tehdä. Päästöjen ja nielujen kehitystä arvioitiin myös vuoteen 2040 saakka. Selvityksen tilasi Pohjois-Savon ELY-keskus ja sen toteuttivat Benviroc Oy ja Luonnonvarakeskus kevään ja alkukesän 2020 aikana. Pohjois-Savon nykyisten kuntien lisäksi laskennassa on mukana Joroisten kunta, joka liittyy maakuntaan vuoden 2021 alussa. Raportissa on lisäksi esitetty Pieksämäen kaupungin tulokset.
Selvityksen mukaan Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2018 olivat yhteensä 2192 kt CO2-ekv*. Suurimmat päästöjä aiheuttaneet sektorit olivat tieliikenne (26 %), lämmitys (21 %) ja maatalous (20 %). Seuraavaksi merkittävimmät päästösektorit olivat päästökaupan alainen teollisuus (12 %) ja sähkö (12 %). Muiden sektoreiden osuudet vaihtelivat 0,5-5 % välillä.
Kasvihuonekaasutaseella tarkoitetaan kasvihuonekaasupäästöjen ja nielujen summaa. Selvityksen mukaan maankäyttösektori oli 736 kt CO2-ekv nielu vuonna 2018. Hiilinielujen kannalta metsien merkitys on suurin verrattuna muihin maankäyttömuotoihin. Koska vuonna 2018 maakunnan päästöt olivat suuremmat kuin nielut, hiilitase oli positiivinen ja maakunta oli 1456 kt CO2-ekv päästö. Kun hiilitase on nolla, puhutaan hiilineutraaliudesta.
Päästökehitystä vuoteen 2040 saakka arvioitiin kahdessa skenaariossa. Perusuraskenaariossa oletettiin, että päästökehitystä ohjaavat yksinomaan kansalliset tavoitteet, toimet ja linjaukset. Hiilineutraali Pohjois-Savo (HIPOS) -skenaariossa huomioitiin lisäksi maakunnassa toteutettavien ilmastotoimien vaikutukset. Perusuraskenaarion perusteella maakunnan päästöt laskevat 50 % vuoden 2018 tasosta vuoteen 2040 mennessä. HIPOS-skenaarion perusteella päästöt laskevat 67 %.
Pohjois-Savon ELY-keskus koordinoi Hiilineutraali maakunta – Pohjois-Savo (HIMA) -hanketta (http://www.ely-keskus.fi/web/ely/pohjois-savo-hima), jota rahoittaa Pohjois-Savon liitto. Hanke saa tukea Euroopan aluekehitysrahastosta ja Pohjois-Savon kehittämisrahastosta. Laskentojen toteutus on osa hankesuunnitelmaa, tulosten pohjalta aletaan laatia Pohjois-Savon ilmastotiekarttaa. Pohjois-Savon ilmastotyöstä kerrotaan lisää osoitteessa hiilineutraalipohjoissavo.fi.
* t CO2-ekv (tonnia hiilidioksidiekvivalenttia) on päästöjen yksikkö, jossa eri kasvihuonekaasujen määrät on yhteismitallistettu vastaamaan hiilidioksidin lämmitysvaikutusta.
Lisätietoja antaa Pohjois-Savon ELY-keskuksen ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh. +358 295 026 710.
Selvityksen tulokset ja aineistot
Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöt ja hiilitase -raportti (2.7.2020, pdf)
Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöt ja hiilitase – esittelyaineisto (2.7.2020, pdf)
Pohjois-Savon kuntien kasvihuonekaasupäästöt ja hiilitase (2.7.2020, pdf)
Pohjois-Savon hiilitase – tulokset (2.7.2020, xlsx)
Muita ympäristötilastoja täältä…