Ladataan…

Kauppakamarikysely: Pohjois-Savossa noin 35 prosenttia yrityksistä kertoo kannattavuutensa heikkenevän – kasvavat korkomenot ja sähkön hinnannousu hirvittävät

Yritykset kamppailevat nopeasti kohonneiden energiakustannusten kanssa ja synkkenevät näkymät
taloudessa vaikuttavat laajasti suomalaisiin yrityksiin. Kauppakamarien tuoreesta kyselystä selviää, että
valtakunnallisesti kohonneet sähkön hinnat vaikuttavat heikentävästi noin 72 prosenttiin yrityksistä ja
korkojen nousu huolettaa noin 64 prosenttia yrityksistä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä jopa 76
prosenttia odottaa yrityksensä tuotantokustannusten kohoavan loppuvuoden aikana.

Kauppakamarien tuoreesta talouskyselystä selviää, että jopa 39 prosenttia vastanneista yrityksistä
arvelee toimipaikkansa kannattavuuden heikentyvän kuluvana vuonna paljon tai jonkin verran vuoteen
2021 verrattuna. 37 prosenttia vastaajista kertoo kannattavuuden pysyvän ennallaan ja 24 prosenttia
kertoo yrityksensä kannattavuuden parantuvan paljon tai jonkin verran. Pohjois-Savossa arvio
kannattavuuden heikentymisestä on hieman pienempi, noin 35 %. Kannattavuuden ennakoidaan
parantuvat muuta maata hieman paremmin, noin 28 % arvioi kannattavuuden paranevan paljon tai
jonkun verran.

Takaisin edelliselle sivulle